Esittely / Toiminta / Tapahtumat / Jäseneksi / Yhteystiedot

 

 

 

 

Kuhmon Kalevalaiset Naiset ry

Kalevalaisten Naisten Liiton jäsenyhdistys

 

”Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia ja edistää sekä henkistä että aineellista suomalaiskansallista perinnettä ja työskennellä sen sovittamiseksi nykykulttuuriin, sekä elvyttää ja ylläpitää kalevalaista perinnettä” (säännöt § 25).

Vuosikokous valitsee vuosittain hallituksen ja puheenjohtajan, jotka vastaavat yhdistyksen toiminnasta. Jäseninä on monenlaisia ja monenikäisiä naisia, ja jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Yhdistyksen nimestä huolimatta myös miehet voivat osallistua toimintaamme.

Vuosikokouksessa päätetään alkaneen vuoden toimintasuunnitelmasta, joka rakentuu valtakunnalliselle vuositeemalle. Vuonna 2015 juhlan aiheita olivat: Kalevala 180 vuotta, Kanteletar 175 vuotta ja Kalevalaiset Naiset 80 vuotta. Vuoden 2016 teemana oli Samaa sukua. Vuonna 2017 teemana oli Muinasipuvusta Marimekkoon ja vuonna 2018 Kalevalainen koti.

Yhdistyksellä on omistuksessa nypläystyyny, jota jäsenet voivat lainata pientä vuokraa vastaan. Tyynyä lainaa puheenjohtaja.

                                                                    Tiedottaminen

Lue kotisivuja! Seuraa Kuhmolainen –lehden järjestöpalstaa! Tiedotamme kaikille yleisistä tapahtumista myös Kainuun Sanomien tapahtumakalenterissa ja kirjaston ilmoitustaululla. Kaikille avoimet tapahtumat näkyvät myös Kainuun tapahtumakalenterissa, joka löytyy myös http://www.kuhmo.fi/–sivulta.

Jos haluat tiedotteita sähköpostilla, niin ilmoita sähköpostiosoitteesi: kuhmon.kalevalaiset[@]gmail.com

           ---                                              

Kuhmon tonttukaupungin jouluista ilmettä yhdistyksemme vaalii valmistamalla joulumyyjäisiin joulumyssyjä. Vuoden 2010 joulumyssykilpailun voittajatyöt valmistusohjeineen löytyvät osoitteesta http://www.kuhmo.fi/joulu